Töitä ja vähän lisää rantaelämää

Tähän asti on tullut reissattua johonkin joka viikonloppu, joten viettelin nyt pari viikonloppua ihan Sao Joséssa säästääkseni vähän rahaa ja kerätäkseni voimia tuleviin seikkailuihin. Viime viikonloppuna kävin irkkupubissa kuuntelemassa paikallista rokkibändiä, joka osoittautui yllättävän hyväksi. Aamuherätys sunnuntaina oli hieman vaikea, mutta loistava päivä noin tunnin ajomatkan päässä olevalla Ubatuban rannalla pelasti päivän. Rannalle pääsin paikkakunnalla myöskin majailevan ruotsalaistytön porukassa ja onnistuin saamaan edes vähän lisää rusketusta etten kalpene ihan täysin Suomen intiaaneille takaisin tullessa :) Biitsillä oli menossa surffikisat ja noin palosammuttimen kokoisten pikkusurffareiden taidonnäytteiden katselu oli hyvää viihdettä Acaí-sorvettien ja politiikan puhumisen lomassa.

Ubatuban rantaa vuoriston toisella puolella
 
Töissä on ollut kiireistä mutta projekti etenee hyvin. Tällä viikolla suurin osa tutkimuskeskuksen porukasta oli suunnittelupalaverissa toisella paikkakunnalla, joten viettelin koko viikon labrassa harjoitellen vähän portugalia. Perjantaina aloin ihmetellä miksi puolet tarvitsemistani näytteistä puuttuu, ja paljon pictionarya ja käsipuhetta sisältäneen keskustelun jälkeen selvisi että maanantain briiffauksessa tulkki ei ollutkaan kääntänyt kaikkia kohtia tutkimussuunnitelmasta, eli kaikkia tarvitsemiani koepisteitä ei oltu tehty. Enää viisi viikoa jäljellä sisältäen raportin kirjoituksen, eli kiire tulee mutta näinpä se aina taitaa mennä.. ensi viikolla on uusi viikko :) Muutoin porukka sekä labrassa että yleisesti koko maassa on uskomattoman auttavaista ja iloista. Välillä kyllä suomalaiseen melankoliaan tottuneena tuntuu että tarviiko sitä koko ajan hymyillä, mutta toisaalta kymmenisen kunnon aamuhalia ja aitoa hymyä laittaa huonomminkin alkaneen päivän yleensä käyntiin. Muistettaisiimpa mekin olla näin sydämmellisiä toisia kohtaan muutoinkin kuin kesäaikaan!

Täksi viikonlopuksi ennustettiin sadekelejä, joten päätin vietellä rauhallisen viikonlopun töiden ja historiikin parissa Sao Joséssa. Tänään kaupunki juhli 124-vuotispäiväänsä ja kaupunginpuistossa oli konsertti jota kävimme työkaverin kanssa kuuntelemassa vähän aikaa. Paikan päällä selvisi, että esiintyjät soittivat ainoastaan elektronista musiikkia; ei sillä että minulla kyseistä musiikkityyliä vastaan olisi mitään, mutta bailaaminen päivänvalossa 10-18 -vuotiaiden teinien kanssa ei jotenkin tuntunut ihan omalta jutulta joten päädyimme viettämään loppupäivän ostoskeskuksessa ja juoruamaan kahvikupposen ääressä.

Konsertti Parque da Cidadessa

Varasin myös viimein liput Foz do Iguassulle, missä vietän viimeisen viikonloppuni Brasiliassa kun muiden mahdollisten lentojen hinnat hipoivat jo pilviä. Vielä viisi mukavaa viikkoa aikaa vietellä brassielämää ja sitten koittaakin jo paluu Suomen värikkääseen syksyyn :)

Ilhabela

Viime viikonloppuna työkaveri meni tekemään sukelluskurssin loppukokeet toiselle paratiisisaarelle, Ilhabelalle ja pääsin siivellä tutkailemaan saaren biitsejä ja metsiköitä. Ilhabelastakin suurin osa on luonnonsuojelualuetta, mutta siellä on kuitenkin enemmän asukkaita ja meininkiä kuin rauhallisella Ilha Grandella. Viime viikonloppuna saarella oli purjehduspäivät, joten satama kuhisi toinen toistaan hienompia purjeveneitä.

Perjantaina saavuimme perille myöhään ja painelimme suoraan pehkuihin. Koska patikointi jäi Ilha Grandella väliin, suuntasin ensimmäiseksi lauantaiaamuna metsään ja kohti vesiputouksia (kyllä, taas kerran :)). Saarella oli ilmeisesti sadellut aiemmin joten polku oli todella mutainen, oli pelkkää tuuria että en kaatunut. Vastaan tuli englantilaisia turisteja jotka olivat kääntyneet takaisin kun oli kuulemma liian vaarallista, mutta eihän sitä nyt suomalainen jääräpää niin helpolla luovuta. Reilun puolentoista tunnin liukastelun jälkeen vuoristometsän linnunlaulussa saavuin perille ja kaunista oli! Suomalainen kutsuisi kyllä paikallisten vesiputouksia koskiksi, mutta käytetään nyt sanaa vesiputous kun kuulostaa hienommalta :)

Vesiputouksia ja kertaalleen puhdistetut kengät patikoinnin jälkeen (kun pääsin takaisin väri oli jo muuttunut täysin ruskeaksi housuja myöten.. :)

Takaisin tullessa näin metsässä saarella eläviä apinoita ja muutamia hienon näköisiä lintuja. Todisteita jälkipolville ei valitettavasti jäänyt, olivat sen verran liukasliikkeisiä.

Illalla olimme kaikki väsyneitä, kaverit sukeltamisesta ja minä patikoinnista. Kävimme kuitenkin syömässä ja katselemassa kaupunkia (toinen koloniaalisen arkkitehtuurin merkkipaikka..) ja illalla satamassa esiintyi brasilialainen kuuluisa samba-artisti jota kävimme kuuntelemassa. Kielen oppimisen kannalta samba voisi olla hyvä valinta, formaatti tuntui perustuvan kolmen lauseen valitsemiseen ja niiden toisteluun biisin ajan yhdessä yleisön kanssa. Mukavaa musiikkia kuitenkin ja tanssi näytti kivalta.

Sunnuntaina halusin biitsille, ja otin bussin saaren toiselle laidalle nähdäkseni saarta vähän enemmän. Sieltä patikoin tunteroisen vähän kauempana olevalle luonnolliselle rannalle ja pääsin kuin pääsinkin perille vaikka tukahduttavassa auringossa meinasi välillä usko loppua. Oli kyllä kaiken vaivan arvoista ja päätieltä poikenneen pienen metsätien jälkeen eteen avautui henkilökohtainen lomaparatiisini..eikä rannalla ollut ketään muuta! Uimaan en uskaltanut mennä kun aallot olivat melkoiset, mutta loikoilu rannalla aaltoja ja linnunlaulua kuunnellen pyyhki kyllä työstressit mielestä tehokkaasti.

Pacuíba, ranta Ilhabelan pohjoisrannikolla

Takaisin meno olikin sitten vähän suurempi projekti kuin olin kuvitellut. Kävely oli edelleen rankkaa helteisellä hiekkatiellä, mutta selvisin siitä kohtuuajassa. Bussipysäkillä oli bussi kun saavuin, mutta se ehti lähteä nenän edestä vaikka kuinka huusin ja heilutin. Patikoin siis vähän lisää jotta pääsin seuraavalle rannalle jossa tiesin olevan vähän palveluja. Rannalla tilasin reippaasta kävelystä itselleni palkinnoksi jätskin ja caípiriñhan sillä seuraava bussi oli lähdössä vasta tunnin päästä. Rentouttavaa oli, paitsi että laskun saaminen kesti niin kauan että myöhästyin seuraavastakin bussista! Silloin oli jo kiire, sillä olimme saaneet neuvoteltua hotellihuoneen luovutuksen vasta neljäksi että ehtisimme käydä suihkussa ennen lähtöä. Olin saaren vastakkaisella puolella hotelliin nähden joten taksi olisi maksanut omaisuuden; ei siis ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin odotella seuraavaa bussia. Seuraavaan bussiin pääsin, mutta bussia oli vaihdettava välissä. Vaihtobussi oli kuitenkin hajonnut matkalle, ja seuraava tulisi taas tunnin päästä..siinä vaiheessa otin jo taksin ja pääsin viimein hotellille viiden maissa! Onneksi kaverit olivat yhtä myöhässä joten loppu hyvin kaikki hyvin :) Olipahan se positiivinen puoli että pärjäsin portugalilla koko seikkailun ajan ja onnistuin jopa käymään pienen keskustelun taksikuskin kanssa.

Patikointipalkinto :)

Illalla hoksasin että tulipahan harrastettua ekomatkailua oikein olan takaa. Kuka tahansa normaali turisti (kyllä, myös reppureissaaja) olisi yksinkertaisesti ottanut taksin viimeisen bussipysäkin jälkeen. Meikäläinen se patikoi kaksi tuntia kuivalla hiekkatiellä helteessä ja muistaa koko taksien olemassaolon vasta kotimatkalla :D Ei sitä aina voi kaikkea hoksata ;)

Parati & Ilha Grande

Reilun parin viikon työrupeaman jälkeen tunsin jo kovasti ansainneeni loman, ja otin pari päivää vapaata paikallisen Corpus Cristin juhlan ympärille suomalaisen juhannuksen aikaan. Olin kuullut että Parati olisi näkemisen arvoinen paikka lähikulmilla, ja siinä lähellä oli sopivasti reppureissaajien suosima Ilha Granden paratiisisaari joten buukkasin hostellit ja otin keskiviikkoaamuna bussin kohti Paratia. Päivä oli vähän turhan kuuma ja kaunis istuttavaksi bussissa ja pimeähän se jo oli kun saavuin perille. Olin fiksuna tyttönä katsonut googlemapsista valmiiksi hostellin sijainnin ja patikoin sinne kolmisen kilometria. Olin kartan mukaan kyllä oikeassa paikassa, paitsi että hostelli ei ollut siellä missä sen piti olla. Yksi rantahostellin pitäjistä oli neuvonut minulle paikan jo bussiasemalla, mutta en tietenkään uskonut koska minä ite! Noh, kyseisen hostellinpitäjän tönö sijaitsi sen hostellin paikalla missä minulla piti olla varaus ja omistaja soitti ystävällisesti oikeasta hostellista minulle autokyydin takaisin keskustaan :)

Parati on ollut Brasilian kultakuumeen aikana parhaat päivänsä nähnyt kolonialistisen arkkitehtuurin kruununjalokivi, joka on suojeltu ja julistettu maailmanperintökohteeksi. Vanha kaupunki on suljettu liikenteeltä ja kuhisee kesäaikaan turisteja ihailemassa valkoiseksi kalkittuja taloja ja mukulakivikatuja. Kaupunki on myös brasilian suurinten kirjamessujen pitopaikka, ja kaupunkiin on asettunut liuta kirjailijoita ja taiteilijoita asumaankin asti joten kirjakahviloita ja ateljeita löytyi useampiakin.

Paratin rannikko on myös kaunista ja veneellä pääsee liudalle autiosaaria ja uskomattomia rantoja. Halusin kuitenkin metsään (sisämaan kasvatti, minkäs sitä itelleen voi)  ja otin paikallisbussin vuoristoon missä patikoin pienehkölle vesiputoukselle. Ilma oli harmaahko mutta uimassa piti tottakait käydä vaikka purovesi olikin kohtuullisen viileää. Illalla kierreltiin kaupungilla hostellissa samassa huoneessa asuneen brassitytön kanssa katsomassa Corpus Cristin juhlintaa. Corpus Cristiin torstaina liittyi uskonnollisten kuvien tekeminen kaduille, ja vanhan kaupungin kadut täyttyivät värikkäistä kristus-, neitsyt maaria ja lintu -akselilla pyörineistä kuvista joita lapset ja nuoret olivat värkänneet koko päivän. Kirkossa pyöri messu non-stoppina koko illan ja kävimme kuuntelemassa vähän aikaa. Kirkkokokemus katolisessa kirkossa poikkeaa täysin luterilaisesta koruttomuudesta. Kirkossa on värejä, siellä taputetaan, soitetaan oikeasti kaunista musiikkia ja ihmiset juttelevat keskenään! Hämmentävää mutta hauskaa.

Parati oli ihan kiva nähdä, mutta profiili oli vahvasti keski-ikäseen pariskuntaan kallellaan, ja lomakauden ruuhkasta huolimatta iltaelämää ei ollut nimeksikään. Olipahan rauhoittava loma :)

Paratin jälkeen suuntasin Angra dos Reis:n, josta otin lautan Ilha Grandelle. Ilha Grande on nimensä mukaisesti ISO saari, joka on sen ainutta kylää Abraãta lukuunottamatta luonnonpuistoa. Saarelta löytyy autiorantoja, vesiputouksia, vuoristoa ja kaikkea mitä nyt aktiivilomalainen voi kaivata. Angrassa missasin tietysti ensimmäisen lautan ja jouduin odottelemaan kolme tuntia - talviaika ei varsinaisesti ole turistikautta.. Viimein Ilha Belalle päästyäni saimme parin aussin kanssa neuvoteltua hostellin kohtuuhintaan ja sijainti oli ehkä paras mahdollinen Abraãn päärannan kauimmaisessa päässä jonne möly ei kuulunut yöllä. Illallaksi löysin seuraa myöskin yksin matkaavasta norjalaisesta, jonka englantia oli luojan kiitos helpompi kuunnella kuin aussien mongerrusta (piti kysyä kolme kertaa ennen kuin sain selvää sanasta fruit..). 

Abraã, Ilha Belan ainut kylä.

Snorklailu oli numero ykkönen "mitä haluan tehdä lomallani" listassa, joten perjantaiaamuna otin laivamatkan siniselle laguunille ja parille biitsille missä kävin tiirailemassa kaloja ja koralleja. Vesi ei varsinaisesti ollut lämmintä, joten välillä piti käydä uimalenkki ennen kuin jaksoi taas olla paikallaan ja keskittyä kauniiseen vedenalaiseen elämään. Suomeen palattua alkaakin kova säästökuuri sukelluskurssia varten :)

Seuraavaksi päiväksi olin suunnitellut patikointia saaren toiselle rannalle, mutta ilma oli niin kaunis että en halunnut viettää sitä metsän varjossa. Ratkaisin dilemman vuokraamalla rannalta kajakin ja vietin päivän meloen rantaviivaa pitkin. Rankkaa oli mutta huisin hauskaa, taas syttyi yksi harrastuskipinä lisää :D

Lähibiitsi melontareissun alkupäässä

Arki se on täälläkin

Muistitikku jolla juhannuksen ajan lomakuvat ovat, on lainassa työkaverilla joten saatte kuulla juhannuksen reissusta vasta kun musiikkiongelmat on ratkaistu. Mukaan tuli otettua vaan suomalaista musiikkia ja nyt tekee hulluna mieli kesäfestareille, eli ratkaisin ongleman tilaamalla brasilialaista musiikkia kuunneltavaksi :)

Reissun takia työviikko oli lyhyt, palailin töihin tiistaina ja perjantain työskentelin hotellilla (eli juorusin skypellä tuttujen kans ;)). Ei vaitiskaan, vaan työpaikalta ei pääse käyttämään yliopiston artikkelitietokantoja joka on vähän sama ku tekis tutkimusta sokkona. Perjantaina siis tutustuin hemiselluloosien sielunelämään hotellilta käsin ja projekti selkeytyi edes vähän. Nyt pitäisi vielä miettiä miten saan selitettyä analyysimenetelmän muutokset huomenna ainoastaan portugalia puhuvalle laborantille, huhhuh.


Ihmiset ovat kyselleet ilmasta ja ruuasta, joten kerronpas nyt sitten niistä. Sää on vähän kuin suomen elokuu, aamulla ja illalla voi olla kylmä (eli ehkä minimissään 10 C), joka paikallisille tarkoittaa kunnon toppatakkikeliä. Kylmä tosin kyllä menee luihin ja ytimiin, koska ilmankosteus on korkea ja asunnoissa ei ole lämmitystä. Hotellihuoneessa siis villasukat ja huppari ovat vakiovarustus iltaisin. Päivällä sitten voi aurinkoisella ilmalla olla 25-27 C, eli kyllä täällä viikonloppuisin on tarennut. Toinen puoli ainaisessa kesässä on, että puut pudottavat lehtiä ympäri vuoden. Aamuisin ja iltaisin kadunlakaisijoita näkee ainakin kaksi joka korttelinpätkällä, sillä kaupungin kadut siivotaan puista tippuneesta roskasta kaksi kertaa päivässä. Halpa työvoima näkyy myös kaupoissa, joissa on monesti enemmän työntekijöitä kuin asiakkaita, ja suuremmissa kaupoissa voi törmätä neljään eri siivoojaan kauppareissun aikana!

Ruoka ei makumaailmaltaan mahdottomasti poikkea Suomesta, mausteita ei juuri käytetä suolan ja pippurin lisäksi mutta jälkiruuissa sokeria on noin nelinkertainen määrä suomalaiseen makuun. Riisiä ja papuja syödään joka ruualla, ja ateria kootaan yhteen maniokkijauholla joka on mautonta pulveria (vähän kuin perunajauhoa söisi). Kahvi on vahvaa ja siihen laitetaan niin paljon sokeria että joskus kieltä kipristelee. Kahvi juodaan n. 3 cl vetoisista pikkukupeista, eipä sitä sokerilitkua enempää voi juodakaan :) Liha on hyvää, mutta tähän asti parhaimman aterian söin hotellin vieressä olevassa kasvisravintolassa, josta sai vaikka minkälaisia kasvisruokia kilohinnalla. Ehkä parasta ovat kuitenkin hedelmät, joita saa joka paikasta ja halvalla. Ananakset, papaijat, melonit ja banaanit ovat kaikki huisin makeita ja hamstraankin niitä viikon tarpeiksi aina sunnuntaisin.

Lauantaina otin bussin Sao Pauloon ja kävin sivistämässä itseäni MASP:ssa, Sao Paulon taidemuseossa. Oletin museota hieman isommaksi joten en juuri suunnitellut muuta tekemistä päivälle. Museo oli kyllä näkemisen arvoinen sisältäen muutamia hienoja teoksia mm. Manet:lta, Picassolta ja hyvän kokoelman brasilialaista grafiikkaa. Olin kuitenkin olettanut museota hieman suuremmaksi, joten kun kokoelma oli koluttu kahdessa tunnissa tuli tenkkapoo että mitä lopulla ajalla tekisin. Turisti-info meni luonnollisesti kiinni siestan ajaksi, joten päädyin harhailemaan päämäärättömästi vanhan keskustan alueella käyden läpi arkkitehtuuriset nähtävyydet, mutta kun loputkin liikkeet menivät kiinni viiden maissa ja jalat olivat loppuun kulutetut, otin metron bussiasemalle ja palailin Sao Joséen. Tästä viisastuneena merkitsin karttaan paikat joissa seuraavalla kerralla haluan käydä, eli eiköhän seuraava reissu onnistu vähän paremmin :)

Mielenosoitus paremman maailman puolesta MASP:n edessä ja Catedral da Sé