Orientaatio sen kun jatkuu

Tällä viikolla pääsin aloittamaan laboratorioon tutustumisen ja toivoin että pääsisin aloittamaan jo projektianikin. Niin kyllä pääsinkin - perjantaina! Suomessa analyysien selvittäminen ja tutustuminen olisi hoitunut ehkä päivässä, mutta täällä asioille on varattu aikaa. Lisäksi selvisi, että laboratorion henkilökunta suorittaa suurimman osan analyyseistä ja minä keskityn kehittämään uuden aineen analyysimetodia HPLC-laitteella, mikä on toisaalta vähän tylsää sillä nyt en saa niin hyvää kuvaa projektin kokonaisuudesta kun touhuan vain yhden vehkeen kanssa. Lisäksi pieniä turhautumisia aiheutti kielimuurin paksuus, asioiden selittäminen ottaa tuhannen kauan ja en saa kaikkea haluamaani tietoa kun kielitaito ei kohtaa.

Tämän pienen alkuavautumisen jälkeen voin todeta että hauskaa on ollut! Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja auttavaisia vaikka kielitaidottomuus varmasti turhauttaa toistakin osapuolta. Labran tytöt osaavat jo sujuvasti muutamia fraaseja suomeksi, ja ovat kovasti sitä mieltä että suomi on paljon kivempi kieli kuin englanti. Vastaavasti minä opin ja kuulen portugalia, eli eiköhän tämä tästä :) Perjantaina tapasin myös tulevan portugalinopettajani, joka opettaa tehtaalla englantia mutta suostui ottamaan minut päinvastaiseen opetukseen. 

Viikko meni samaa rataa kuin edellinenkin - ylös kuudelta, bussiin, takaisin ruuhkista riippuen puoli seitsemän ja seitsemän välillä. Perjantaina työkaverit avustivat bussilipun ostossa Paratyyn, jonne otan varaslähdön keskiviikkona kun täällä alkaa loma torstaina. Yritin tiistaina kävellä bussiasemalle, mutta jouduin toteamaan että  matka näytti kartalla paljon lyhyemmältä kuin todellisuudessa ja kääntymään takaisin jotta ehtisin takaisin ennen yhdeksää. Myöhään illalla yksin liikkuminen ei ole täällä hyvä idea vaikka kaupunki kohtuullisen turvallinen onkin, varsinkaan kun eurooppalaisuus kuulemma paistaa minusta kilometrin päähän. Muutaman kuukauden on siis tyytyminen hotellin seinien katseluun arki-iltaisin, varsinkin kun suurin osa liikkeistäkin sulkee ovensa jo seitsemältä ja tämän jälkeen kaupunki on kaljakuppiloita lukuun ottamatta täysin kuollut. Työkavereita huvitti suuresti ajatukseni kunnon rusketuksen hankkimisesta ja hiusten tummaksi värjäämisestä, meinasivat että olen varmasti ainut koko maassa joka haluaa värjätä hiuksensa ruskeaksi!

Lauantaina työkaveri poimi minut kyytiin ja käytiin ostamassa minulle kunnon reppu, johon saan tungettua muutaman päivän tarpeet reissatessa. Hintataso ei täällä ole todellakaan mikään halpa, tavara maksaa saman kuin Suomessa tai vähän enemmän ja tarjouksia ei juuri ole näkynyt. Ainoastaan ulkona syöminen (ja juominen) on kohtuullisen halpaa. Ennen shoppailua kävimme erään koulun talvijuhlassa, jossa Julianan ystävän lapsia opiskeli. Festa Junina on kesäkuun juhla, jossa juhlitaan ja syödään maalaistyyliin. Koulussa kaikki lapset ja osa aikuisistakin oli pukeutunut ruutupaitoihin ja -mekkoihin sekä pojat olkihattuihin. Lapset esittivät maalaiselämää kuvaavaa kuviotanssia ja paikalla oli kojuja joista sai ostaa maalaisruokia kuten makkaraa, pasteijoita ja erilaisia jälkiruokia. 

Lasten tanssia Festa Juninassa, huomasi että ei se ole täälläkään yhtään sen helpompaa saada muutamaa kymmentä ala-asteikäistä toimimaan ennakkosuunnitelman mukaisesti :)

Juliana lupautui opettamaan minulle myös portugalia, joten iltapäivän vietimme aakkosten maailmassa. Lausumissääntöjen opettelun jälkeen olin niin piipussa että piti lopettaa, ja päädyimme parille oluelle paikalliskuppilaan. Vaikka monet aakkoset ovat samanlaisia kuin suomessa, niiden lausuminen muuttuu riippuen kirjaimen paikasta sanassa, ja muistaminen ei ole helppoa!

Sunnuntaina jatkoin puistokierroksia ja käveleskelin kolmisen tuntia Parque da Cidade:en eli kaupunginpuistoon, josta löytyi lääniä ja vähän luonnonmukaisempaakin näkymää. Koska ilma oli hyvä, vietin loppupäivän tutustuen Lonely Planetin Brasiliavinkkeihin lähipuistossa ja taisin saada pienen auringonpistoksen kun loppuillasta olin aivan piipussa. Nyt kolme päivää töitä ja sitten reissaamaan :) 

Parque da Cidade:n näkymiä. Keskimmäisessä kuvassa "aikuisten leikkipuisto" eli kuntosalilaitteita joita löytyy täältä jokaisesta puistosta leikkikentän vierestä. Laitteet ovat vielä todella suosittuja ja niihin on joskus jopa jono! Tässäpä hyvä idea meidänkin kotiäitien liikuttamiseen ;)

Toimintaviikko vol.1 takana

Työt lähtivät jouhevasti käyntiin kun pomo saapui kuin saapuikin maanantaina hakemaan hotellilta. Tosin muistilappu, johon olin kirjoittanut hakuajan oli Jyväskylässä ja muistelin lähtöajan tuntia myöhemmäksi. Luojan kiitos olin aikaeron takia herännyt jo kuudelta ja valmiina lähtöön kun pomo soitteli alakerrasta että missä viivyn!

Työkaverit osoittautuivat mukaviksi ja keskiviikkona osasin jo käyttää firman bussia jolla pääsen läheltä hotellia töihin ja takaisin. Kääntöpuolena bussin kätevyyteen on se, että matkojen kanssa työpäivän pituudeksi tulee reilu 12h, eli arki-iltaisin ei käytännössä jää aikaa yhtään millekään. Bussimatkat olen käyttänyt lähinnä portugalin opiskeluun, eli ei ne nyt ihan hukkaan mene :) Ensimmäinen työviikko meni lähinnä byrokratian pyörityksessä ja tutkimukseen liittyviä artikkeleita lueskellessa. Kaikki tuntui pyörivän todella hitaasti ja orientaatioon on näytetty varatun noin nelinkertainen aika Suomeen verrattuna. Toisaalta on hyvä että tutustumiseen on aikaa kun kielimuuri on välillä melkoinen!

Pomo vei minut lautantaina tutustumaan kaupunkiin ja etsittiin muun muassa pesula. Vera osoittautui huipputyypiksi ja vietimme koko viikonlopun yhdessä. Lauantaina laitettiin ruokaa pomon asunnolla ja Veran ystävä liittyi seuraan. Täällä Valentine's day oli lauantaina ja joka paikka täynnä rakastavaisia, joten naiset olivat hyvin onnellisia kun selitin että Suomessa vietetään ystävänpäivää rakastavaisten päivän sijasta - niin sitä vietettiin sinkkuporukalla mukava ystävänpäivä :)

Auringonlasku Banhadolla, joka on lähellä oleva luonnonsuojelualue ja yksi lähipuiston lentokoneista.

Koska Veran uuden Fiatin avain (!) hajosi lauantaina eikä autoa saanut lukkoon, ajelimme tämän samaisen Veran ystävän autolla sunnuntaina Campos do Jõrdaoon, joka on hassu pieni Itävaltalainen kylä läheisillä vuorilla. Vera oli pyytänyt minua laittamaan paljon vaatetta, koska vuorilla on kylmä ja laittamaan jalkaan lenkkarit koska kävelisimme paljon. Kaupungin säätä käytetään kuulemma vertailupisteenä kaikissa uutisissa, koska se on yleensä maan kylmin paikka (pahimmillaan vain +2 C öisin, mikä paikallisille vastaa suurinpiirtein maanpäällistä helvettiä).

Uskoin vaatevalinnoissa viisaampaa mikä ei perille päästyämme osoittautunut kovin hyväksi valinnaksi. Campos do Jõrdao on pintaliitopaikka johon tullaan Ferrarilla tai Lamborginilla esittelemään muotivaatteita, ja paikka kuhisee filmitähtiä ja julkkiksia. Pienestä pukeutumisdilemmasta huolimatta nautin reissusta, kylä oli söpö ja hassu (ei brasiliaa ajatellessa tule ensimmäisenä alppikylä mieleen), ilma nätti ja seura hyvää ainakin Veran puolesta, ystävä ei pahemmin englantia puhunut. Tosin ystävänpäivän takia joka paikka oli tupaten täynnä porukkaa ja paluumatkaan käytimme tunnin sijasta kolme ja puoli tuntia.

Tytöt ihmettelivät kun olin niin hiljainen autossa, en kehdannut kertoa että pelotti ihan sairaasti! Kummallakin naisella käsitys auton käsittelystä ja mittasuhteista sekä varsinkin liikennesäännöistä oli täysin puutteellinen. Kun tajusin että taso on sama lähes kaikilla muillakin tielläliikkujilla, ei kevyt smalltalk enää ihan luonnistunut kun elämä vilisi silmien edessä ja mietin pitäisikö sitä laittaa jäähyväisviestit perheelle vai ei :D Noh, hengissä selvittiin ja ompahan elämässä jännitystä!

 Campos do Jõrdao:n katukuvaa sekä suklaafonduekahvit ohikulkevia julkkiksia tirkistellessä.

Perillä ja kunnossa

En oikein tiedä mitä olin ajatellut lentoja varatessa, mutta lähes kahdeksan tunnin odotusaika Frankfurtin lentokentällä ei ollut iloinen yllätys, varsinkaan kun en onnistunut saamaan nettiä toimimaan. Noh, ompahan ainakin puolikas pipo valmiina ensi talven pakkasille ja puikot tuntuivat herättävän melkoisesti positiivista huomiota kentällä. Sivuhuomautuksena voisin mainita, että nyt kun hanskan- ja piponkäyttöaika alkaa virallisesti olla ohi, laskin huvikseni viime kaudella hukkuneiden saldon: 3 nahkahanskaa, 5 lapasta tai toppahanskaa (viidestä eri parista) ja 2 pipoa. Eipähän voi valittaa kyllästyvänsä asusteisiin! Vaikeinta pakkaamisessakin oli päättää mitä lankoja ottaa mukaan :)

Noh, joka tapauksessa kun odotusajasta oli selvitty, juttelin Sao Paulon koneessa brasilialaisen mallin kanssa ja opettelin muun muassa lausumaan tulevan kotikaupungin nimen oikein. Lento meni hyvin vaikka penkit olivat jopa epämukavammat kuin Finnairilla. Sao Paulon kentällä odottelimme parin saksalaisen ja yhden aussin kanssa laukkuja reilun tunteroisen ennen kuin tajusimme kysyä ja saimme selville että odottelemme väärällä hihnalla (olisi pitänyt kyetä erottamaan Frankfurt ja Frankfurt..). Onneksi kärsivällinen autonkuljettaja oli jaksanut odotella puolitoista tuntia viidestä alkaen paikallista aamua, ei ollut miehellä kiva lauantai :/ Juttua kuskin kanssa kuitenkin riitti, vaikka minä en ymmärtänyt portugalia eikä miesparka juurikaan englantia, ja perille päästiin rattoisasti. Hotellihenkilökunta puhui onneksi loistavaa englantia ja kolmenkymmenen tunnin matkustamisen jälkeen oli taivaallista päästä suihkuun!

Täällä sitä vietetään seuraavat kuukaudet - hotellihuone ja näkymä hotellin ikkunasta.

Lauantaina kävin käppäsemässä kaupungilla, mistä hotellin vastaanottohenkilökunta oli kauhuissaan: ”Mutta sinne on ainakin puolen tunnin kävelymatka, oletko hullu?!?”. Olin jo positiivisesti yllättynyt kun löysin kaupungista turisti-infon, mutta positiivisuus kyllä haihtui kun sain selville infon olevan auki ainoastaan arkisin klo 8-17, eli en käytännössä ikinä ehdi sinne. Yritin myös etsiä kielikursseja kun totesin että vaikka periaatteessa tunnistan muutamia sanoja ja fraaseja, en käytännössä ymmärrä yhtään mitään. Kalliilta kuitenkin vaikuttivat, täytyy kysellä osaavatko työkaverit auttaa. Hereillä pysyminen lauantai-iltana oli hieman haastavaa, mutta onneksi hotellista löytyi pari englanninkielistä leffakanavaa ja sain rytmin ainakin alustavasti käännettyä.

Sunnuntai-aamupalalla sain pyydystettyä pöytääni brittiläisen insinöörin, joka muun muassa lahjoitti minulle adapterin (tietokoneen laturi ei käynyt pistorasioihin) ja lupasi esitellä minut firmassa työskentelevään saksalaispoikaan joka on ollut täällä kolme kuukautta töissä. Harmi että poika lähtee jo ensi viikon jälkeen, mutta toivottavasti osaa auttaa tekemisen keksimisessä. Tänään kävin opiskelijabudjetille uskollisesti hankkimassa ostoskeskuksesta veitsen ja haarukan että saan syötyä välipalat halvalla hotellihuoneessa :P Ostoskeskus oli muutoin hieman kalliinpuoleinen,  D&G ja Prada olivat ainakin hyvin edustettuina. Alue on kuitenkin siistiä ja paljon kauniimpaa kuin Sao Paulo, kadut ja rakennukset ovat siistejä ja istutuksia löytyy, joten olen kyllä valmis kärsimään hieman kalliimmasta hintatasosta. Hotellikaan ei ole mikään halvanpuoleinen, netin käyttömaksu koko ajalle oli euroissa n. 600 €, täytyy neuvotella suostuuko työpaikka maksamaan vai alanko etsimään läheltä nettikahviloita..

Huomenna edessä ensimmäinen työpäivä, toivotaan että tehdas on tyytyväinen mukana oleviin dokumentteihin vaikka kovasti halusivatkin yliopiston todistuksen että olen vielä opiskelija. Noh, pääseehän täältä pois jos eivät ole valmiita tuoretta DI:tä puoli-ilmaiseksi pitämään töissä ;)

Lopuksi teille vielä kukkia aamukävelyltä <3